Onnistu satovalmiiden kasvien kasvatuksessa ja poimi itse
Oletko aina unelmoinut omasta yrttitarhasta, jossa on satovalmiita kasveja, joita voi vain kerätä ja syödä? Haaveen toteutumisen ei tarvitse olla mitenkään monimutkaista. Esikasvatetut ja satovalmiit paprikat, kurkut, tomaatit tai mansikat voi vain istuttaa ja nauttia marjoista ja kasviksista – poimintavalmiina.

Satovalmiit kasvit istutetaan lavalaatikoihin, ruukkuihin tai suoraan maahan
Mitä tarkalleen pitää ottaa huomioon, kun haluat saada satovalmiit kasvisi kasvamaan kesän aikana? On tärkeää tietää, mitä kasvi kaipaa viihtyäkseen ja kasvaakseen. Tiesitkö esimerkiksi, että mansikat viihtyvät hyvin amppeleissa? Niissä ne roikkuvat korkealla ja ilmavasti vailla riskiä joutua etanoiden syömiksi. Amppeli myös vähentää mansikoiden lakastumisriskiä, kun ne eivät saavat liikaa kosteutta tai ole kosketuksissa maahan.
Jos tiedät, miten saat kasvit viihtymään, on suurempi mahdollisuus, että saat korjata satoa monta kertaa ja nauttia vieläkin enemmän.
Korjaa satoa mansikoista, tomaateista, munakoisoista ja chilistä
Valittavanasi on monia eri satovalmiita kasveja. Useimmat niistä viihtyvät hyvin aurinkoisessa paikassa parvekkeella, puutarhassa ja lavalaatikossa.
- Satovalmis chili – viihtyy lämpimässä auringossa, hyvin kuivassa ravinteikkaassa maassa. Chili saa kuivua kevyesti kasteluiden välillä.
- Amppelimansikka – viihtyy auringossa tai puolivarjossa runsasmultaisessa, kuivahkossa maa-aineksessa. Multa saa lähes kuivahtaa ennen kastelua.
- Satovalmis munakoiso – mustanvioletit munakoisot ovat valmiita poimittavaksi, kun ne alkavat hieman pehmetä. Kasvi viihtyy auringossa ravinteikkaassa ja kosteassa maassa, mielellään kasvihuoneessa. Munakoisoa on saatavilla sekä suurina että pienikokoisina lajikkeina.
- Napostelupaprika – kaipaa aurinkoa ja ravinteikasta maa-ainesta. Istuta paprika suureen ruukkuun ja kastele säännöllisesti. Anna kasvin kuivahtaa kastelujen välissä.
- Satovalmiit kirsikkatomaatit – kaipaavat valoa, suojaa ja lämpöä sekä kuivahkon ravinteikkaan maaperän. Kasvi menestyy ulkona, ikkunalaudalla ja kasvihuoneessa.
- Satovalmis kurkku – sopii täydellisesti ruukkuun ja viihtyy auringossa sekä ravinteikkaassa ja kosteassa mullassa. Älä anna liian typpipitoista lannoitetta.
Useat kasvit ovat monivuotisia, ja ne voidaan talvehdittaa viileässä ja valoisassa paikassa, jos otat ne ylös maasta ennen routaa. Näin voit istuttaa samat kasvit vuosi toisensa jälkeen.
Karaise kasvisi ennen niiden istuttamista ulos
Muista, että useat satovalmiit kasvit pitää karaista ennen kuin ne viihtyvät ulkona. Tämä tarkoittaa sitä, että viikon ajan annat kasvien totutella ulkoilmaan viemällä ne ulos ja jättämällä ne sinne hieman pidemmäksi ajaksi joka päivä. Noin viikon päästä voit istuttaa chilisi, paprikasi tai kirsikkatomaattisi.
Karaisu tekee kasveista vahvempia. Ellet ehdi karaista kasveja, voit suojata ne auringolta ja kylmyydeltä kuituliinalla.
Useita suosikkeja, joiden sadon voi suoraan poimia
Satovalmiiden hedelmien ja kasvien lisäksi myös esikasvatetut maustekasvit ja yrtit sopivat erinomaisesti täydentämään keittiöpuutarhaa. Tarjolla on kaikkea timjamista ja rosmariinista basilikaan, piparminttuun, oreganoon ja salviaan. Istuta, poimi ja nauti!
Lue lisää
Näin onnistut vihannesten viljelyssä >>
Viljely lavakauluksessa – näin onnistut >>
Näin onnistut puutarhakasvien ja kesäkukkien kastelussa kesällä >>