Päivännouto
Tätä matalaa, lähes mattomaisesti kasvavaa perennaa kuvaillaan usein varpumaiseksi, ja sellainen se tosiaan onkin. Päivännouto on ihana pieni perenna, joka osaa kauniina kesäpäivinä ottaa auringonpaisteesta kaiken irti.

Tieteellinen nimi (Latinankielinen nimi): Helianthemum
Heimo: Päivännoutokasvit (Cistaceae)
Päivännoudon kasvattaminen siemenestä
Päivännouto on melko matala, vain noin 10–20 cm:n korkuinen perenna, joka kukkii kesä-heinäkuussa. Päivännoutoa voidaan kasvattaa myös siemenestä, ja silloin taimet kannattaa esikasvattaa sisällä. Siemenet kylvetään helmi-maaliskuussa, jotta taimet ehtisivät kasvaa riittävän suuriksi kesään mennessä ulosistutusta varten. Siemenet voidaan kylvää myös suoraan avomaalle toukokuun ja syyskuun välisenä aikana, mutta silloin taimet on suojattava talveksi.
Päivännoudon hoito
Päivännouto viihtyy parhaiten mahdollisimman aurinkoisessa kasvupaikassa, ja mullan tulisi olla kuohkeaa ja läpäisevää. On tärkeää ottaa huomioon, että päivännouto on hieman talvenarka, joten lumettomilla alueilla se on suojattava vaikkapa pakkaspeitteellä talven kylmyydeltä.
Päivännouto kannattaa leikata keväällä, ja se kaipaakin vain pientä siistimistä ja kuihtuneiden lehtien poistamista.
Herttainen väripilkku puutarhaan
Kukkia harvemmin luonnehditaan herttaisiksi, mutta jos jokin kasvi sopii tähän kuvaukseen, niin juuri päivännouto. Se ei ole kovin näyttävä tai kookas kasvi vaatimattomine lehtineen ja kolikonkokoisine kukkineen. Se viihtyy kuitenkin sellaisissa puutarhan kolkissa, jotka ovat muille kasveille haasteellisia, kuten kivikoissa ja rinteissä. Se on helppohoitoinen maanpeitekasvi, joka kasvaa luotettavasti vaikeissakin paikoissa, ja sen vihreät lehdet ja sievät kukat luovat puutarhaan viihtyisää tunnelmaa.
Erilaisia lajikkeita
Päivännoudosta on jalostettu monenlaisia lajikkeita, ja vaikka tavallisimmin kasvin kukat ovat kauniin kirkkaankeltaiset, on olemassa myös ihanan punakukkaisia ja viehättävän vaaleanpunaisia lajikkeita. Lajikkeen väristä huolimatta voit aina luottaa siihen, että päivännouto kukkii runsaasti ja tuo mihin tahansa kukkapenkkiin, rinteeseen tai kivikkoryhmään väriä.
Aito auringonpalvoja
Päivännouto on saanut nimensä viehättävästä erikoispiirteestään kääntää kukkansa aurinkoon. Pilvisinä ja sateisina päivinä kukat eivät aukea ollenkaan, vaan alkavat kukoistaa vasta, kun aurinko taas tulee esiin pilvien lomasta.
Avaamalla ja sulkemalla kukkiaan päivännouto tekee kesän poutapäivistä vieläkin ihanampia. Aurinkoinen sää saa sen tuomaan parhaat puolensa esiin ja hehkumaan eri väreissä lajikkeen mukaan.
Päivännouto pähkinänkuoressa
- Suomessa päivännouto on harvinainen, ja sitä kasvaa lähinnä Ahvenanmaalla.
- Monivuotinen, mutta hieman talvenarka.
- Vaatimaton ja kuivuutta kestävä.
- Päivännouto on Euroopassa yleinen.
- Se kasvaa luonnonvaraisena kalkkipitoisessa maassa metsänreunoilla, hakamailla ja teiden varsilla.
- Päivännoudosta on löydetty ensimmäinen kirjallinen maininta vuodelta 1662.
- Avaa ja sulkee kukkansa auringon mukaan ja kääntyy aurinkoa kohti – siitä nimi päivännouto.
Lue lisää
Viljely lavakauluksessa – näin onnistut >>
Leikkaaminen – näin onnistut >>
Viisi vaihetta ihanan kukkapenkin luomiseen >>
Näppäriä vinkkejä ja ideoita perennojen kasvattamiseen >>